Menu

Yli 50 vuotta sitten eräs mies oli päiväkävelyllä Norjan ja Ruotsin välisen rajan tuntumassa. Ympäristö oli kaunis ja hän nautti päivän lempihetkestään… kunnes hän saapui rajalle ja harmistui näkemästään. Se oli kuitenkin jonkin suuren asian alku. Karl G Hansson oli havainnut ongelman ja loi siihen ratkaisun.

Hän rakensi sillan rekkakuskien ja tullivirkailijoiden välille.

1960-luvun alkuvuosina Karl G Hansson asui Norjan ja Ruotsin välisen rajan läheisyydessä. Hän katseli päivittäin rajanylityspaikan tuntumaan muodostuvia ja siellä hitaasti eteneviä rekkajonoja. Hän ei voinut ymmärtää jonojen syytä. Päiväkävelyllään Hansson jutteli rekkakuskien ja tullivirkailijoiden kanssa molemmissa maissa. Hän huomasi, että näiden välillä oli valtava kuilu. Hanssonin mielestä ihmisillä ei ollut kokemusta oikeasta lainsäädännöstä ja sen soveltamisesta. Lisäksi heillä ei ollut joustavuutta tai kapasiteettia parantaa tilannetta.

Yrittäjänä Hansson havaitsi välittäjän tarpeen ja päätti perustaa yrityksen. Yritysideana oli täyttää aukko ja toimia välittäjänä tullin sekä maahantuojien ja maastaviejien välillä rajanylityksen helpottamiseksi. Sillä tavalla syntyi KGH!

Tukeva perusta tulevaisuutta varten

Tänään yli 50 vuotta myöhemmin KGH on suuri tullausyritys Norjan ja Ruotsin välisellä rajalla ja tärkeä toimija monissa Euroopan maissa. Olemme kehittäneet jatkuvasti taitojamme ja osaamistamme asiakkaiden uusien vaatimusten täyttämiseksi. Haluamme olla aina tulliasioiden johtava yritys.

KGH:n virstanpylväitä

  • 1963
    KGH perustetaan
  • 1993
    Euroopan unioni luodaan
  • 1996
    Yrityksen nimeksi tulee KGH Spedition
  • 2006
    KGH avaa uuden toimipaikan Kieliin Saksassa
  • 2007
    Procuritas ostaa yrityksen
    Nimeksi tulee KGH Customs Services
  • 2008
    KGH ostaa belgialaisen Van Aert Douanen
  • 2009
    KGH saa AEO-hyväksynnän Ruotsissa
  • 2010
    KGH ostaa itävaltalaisen Hannl + Hofstetterin
    KGH avaa uuden toimipaikan Hampuriin Saksassa
  • 2011
    KGH ostaa hollantilaisen Kuper Douaneservicen ja tanskalaisen ESC Systemsin
  • 2012
    KGH avaa uuden toimipaikan Haaparantaan Ruotsissa
  • 2013
    KGH viettää 50-vuotisjuhliaan
    KGH avaa uudet toimipaikat Håbyyn Ruotsissa ja Århusiin Tanskassa
    Bridgepoint ostaa yrityksen
  • 2014
    KGH avaa uudet toimistot Tukholmaan Ruotsiin ja Karlsruheen Saksaan sekä Marseilleen (Ranska), Torinoon (Italia) ja Prahaan (Tšekki)
  • 2015
    KGH avaa uudet toimipaikat Tukholmaan Ruotsissa ja Karlsruheen Saksassa sekä Marseilleen Ranskassa, Torinoon Italiassa ja Prahaan Tšekissä
  • 2016
    KGH ostaa AOB Außenwirtschafts- und Organisationsberatung GmbH:n
  • 2017
    KGH ostaa SEK Zollagentur GmbH:n
    KGH solmii strategisen kumppanuuden Centre for Customs and Excise Studies (CCES) -valmennuskeskuksen kanssa
    KGH ostaa ArcticTARIFFin
  • 2018
    KGH laajentaa Yhdistyneeseen kuningaskuntaan / Irlantiin päätoimipaikkana Manchester
  • 2019
    KGH ostaa sveitsiläisen Hermes & Richard AG:n
    KGH ostaa Navitro AS:n
  • 2020
    A.P. Moller – Maersk ostaa KGH:n
  • 2022
    KGH avaa uuden toimipaikan Helsinkiin